Usein kysytyt kysymykset
Yleisiä kysymyksiä ilmanvaihdosta
Mitä on ilmanvaihto?
Lue lisää: ilmanvaihdon eri toteutustavatIlmanvaihdolla tarkoitetaan sisäilman laadun ylläpitämistä sekä parantamista, joka tapahtuu vaihtamalla huoneen ilmaa. Epäpuhtaudet ovat esimerkiksi ihmisestä ja ihmisen toiminnoista, lemmikeistä, rakennus- ja sisustusmateriaaleista, tekstiileistä ja tavaroista sekä pesu- ja puhdistusaineista peräisin olevia hajuja ja pölyjä. Rakennuksesta poistettavaa kosteutta syntyy ihmisen aineenvaihdunnan ja toiminnan kuten ruuanlaiton, suihkussa käymisen, saunomisen ja pyykinpesun seurauksena. Myös lemmikkieläimet ja huonekasvit tuottavat kosteutta. Ylimääräisen kosteuden poistaminen on tärkeää, jotta rakennuksessa ei syntyisi homeille suotuisia kasvuolosuhteita.
Ilmanvaihto voidaan toteuttaa painovoimaisena tai koneen avustamana. Yhteistä kaikille järjestelmille kuitenkin on, että uutta ilmaa tuodaan sisälle korvaus-tai tuloilmaventtiilien kautta, ja hiilidioksidipitoinen käytetty poistoilma poistuu poistoilmaventtiilien tai hormien kautta.
Jotta ilmanvaihto toimii, tulee jokaisessa huoneessa olla vähintään yksi ilmanvaihtoventtiili. Uutta ilmaa sisään tuovat korvaus- tai tuloilmaventtiilit sijaitsevat oleskelutiloissa, kuten makuuhuoneessa ja olohuoneessa. Poistoilmaventtiilit taas sijaitsevat keittiössä, saunassa ja kylpyhuoneessa.
Mistä tietää, että ilmanvaihto ei toimi?
Lue: Mitä huono ilmanvaihto aihettaa?Ilmanvaihdon puutteet huomaa arjessa. Ensimmäinen merkki on usein tunkkainen ja raskas sisäilma. Ongelmat näkyvät myös kosteutena ja hajuina: ikkunat ja peilit huurtuvat helposti ja ruoan hajut jäävät leijumaan tiloihin. Myös asukkaiden kokemat oireet kuten päänsärky, tukkoisuus, väsymys voivat liittyä huonoon sisäilmaan. Vaikka huonolla sisäilmalla on monia terveydellisiä vaikutuksia, siihen tottuu yllättävän nopeasti ja siksi helpot korjaustoimet jäävät usein tekemättä. Yleisin syy huonoon sisäilmaan on yksinkertaisesti riittämätön ilmanvaihtuvuus, joka johtuu puuttuvista tai suljetuista korvausilmaventtiileistä.
Hyvä testi ilmanvaihdon toimivuudelle on tarkistaa, mistä raitis ilma tulee makuuhuoneeseen. Jos joudut avaamaan ikkunan, jotta sisälle tulisi raitista ilmaa, ei kodin ilmanvaihto toimi kunnolla.
Mikä on korvausilmaventtiili?
Korvausilmaventtiilin tehtävä on tuoda uutta, raitista ilmaa sisätiloihin hallitusti ja suodatettuna. Sekä painovoimainen ilmanvaihto että koneellisella poistolla varustettu ilmanvaihto edellyttävät riittäviä korvausilmaventtiileitä. Jos venttiilit puuttuvat, ne voidaan asentaa helposti myös jälkikäteen.
Velco-korvausilmaventtiilin toiminta
Miten Velco-korvausilmaventtiilin termostaatti toimii?
Velco-korvausilmaventtiilissä on lämpötilaan reagoiva, täysin itseohjautuva termostaatti, joka säätää venttiililautasen avausta automaattisesti ulkolämpötilan muutosten mukaan. Kun ulkona on lämmintä, venttiili avautuu enemmän ja päästää runsaammin korvausilmaa sisään. Kun ulkolämpötila laskee pakkasen puolelle, termostaatti pienentää raon automaattisesti ja vähentää sisään tulevan ilman määrää. Näin sisäilma pysyy miellyttävänä ilman, että asukkaan tarvitsee erikseen huolehtia säätämisestä. Venttiilin voi halutessaan säätää myös käsin, jos esimerkiksi haluaa hetkellisesti sulkea sen kokonaan.
Tarvitseeko Velco-korvausilmaventtiili sähköä?
Ei tarvitse. Venttiilin termostaatti toimii täysin mekaanisesti lämpötilaan reagoivan vahapatruunan avulla. Se säätää ilmavirtaa automaattisesti ulkolämpötilan mukaan ilman sähköä tai paristoja. Käyttö on siis huolettoman varmaa ympäri vuoden.
Venttiili ei sulkeudu pakkasella, missä vika?
Pakkasilla voi joskus esiintyä tilanne, jossa korvausilmaventtiili ei pienennä avaustaan. Kyseessä kuitenkaan erittäin harvoin on venttiilissä oleva vika, vaan ilmiö nimeltä terminen paine-ero tai savupiippuvaikutus.
Ilmiö on yleinen etenkin useampi kerroksisten talojen yläkerroksissa, joissa lämmin sisäilma nousee ja pyrkii ulos rakennuksen yläosista samalla, kun kylmä ulkoilma virtaa sisään alaosista. Seurauksena voi olla, että yläkertaan asennetuista venttiileistä ilmaa virtaa hetkittäin ulospäin. Koska ulos virtaava ilma on lämmintä, venttiilin termostaatti ei sulje sitä kuten kylmän ulkoilman virratessa sisään tapahtuisi. Venttiilin sulkeminen ei kuitenkaan kannata. Sen sijaan, että ilmaa virtaisi ulos korvausilmaventtiilistä, voi se alkaa kulkemaan rakenteiden läpi. Rakenteiden kautta kulkeva lämmin ja kostea vuotoilma taas muodostaa merkittävän riskitekijän rakennevaurioiden kehittymisessä. Mikäli kaikissa makuu- ja oleskelutiloissa on toimivat korvausilmaventtiilit, ei satunnainen ilman virtaussuunnan muuttuminen ole haitallista tai vaadi toimenpiteitä. Jos asetat käden venttiilin alle ja tunnet ilmavirran ulospäin, venttiili toimii tässä tilanteessa poistona eikä toimenpiteitä tarvita.
Suodattimen toiminta ja vaihtaminen
Mitä tarkoittaa, että suodattimessa on sähköinen varaus?
3M Filtrete-materiaalista valmistetut alkuperäiset Velco-suodattimet on käsitelty valmistusvaiheessa siten, että niihin muodostuu pysyvä staattinen sähkövaraus. Tämä varaus saa suodattimen toimimaan kuin magneetti: kun ilma kulkee suodattimen läpi, sähköinen varaus vetää epäpuhtaudet tehokkaasti puoleensa. Toisin kuin tavallinen mekaaninen suodatin, sähköstaattisesti varattu suodatin pystyy keräämään myös hyvin pieniä, jopa mikroskooppisia hiukkasia.
Kuinka usein suodatin tulee vaihtaa?
Velco-korvausilmaventtiilin suodatin tulee vaihtaa, kun sen väri on tummunut, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Jos rakennus sijaitsee vilkasliikenteisen tien tai runsaasti siitepölyä sisältävässä ympäristössä, suodatin kannattaa tarkistaa ja vaihtaa tarvittaessa tiheämmin. Näin varmistetaan hyvä sisäilman laatu ja venttiilin moitteeton toiminta. Suodattimen vaihdon tarve näkyy myös sen väristä: puhdas valkoinen suodatin muuttuu vähitellen harmaaksi ja tummuu, kun se on aika vaihtaa.
Mistä tiedän mikä on oikea vaihtosuodatin?
Velco-korvausilmaventtiileihin sopivat Velco VS-vaihtosuodattimet. Sopiva suodatin määräytyy venttiilin koon mukaan. Jos et ole varma oman venttiilisi koosta, voit tarkistaa sen helposti venttiilin rungosta löytyvästä tarrasta.
- VT-80 → VS-80
- VT-100 → VS-100
- VT-125 → VS-125
- VT-160 → VS-160
- Mökkiventtiili (VT-100) → Mökkisuodatin (lyhennetty VS-100)
Miten vaihdan suodattimen?
Katso ohjeetKatso kuinka suodatin vaihdetaan oheiselta videolta tai tutustu kirjallisiin ohjeisiin alla olevasta linkistä.
Mistä voin ostaa vaihtosuodattimia?
Kolmen kappaleen vaihtosuodatinpakkauksia on saatavilla hyvin varustetuista rautakaupoista. Muista aina varmistaa, että kyseessä on alkuperäissuodatin. Isommista eristä ja taloyhtiöiden tilauksista voit pyytää tarjouksen suoraan meiltä.
Asennus
Mihin korvausilmaventtiili kannattaa sijoittaa?
Korvausilmaventtiilit sijoitetaan asunnon oleskelutiloihin, kuten makuu- ja olohuoneisiin (keltainen nuoli). Niiden kautta sisään tuleva raikas ilma virtaa läpi asuintilojen kohti keittiön, wc:n, pesutilojen ja vaatehuoneiden poistoilmaventtiileitä (harmaa nuoli), jolloin ilma vaihtuu tehokkaasti.
Venttiilien määrä voidaan arvioida asunnon pinta-alan mukaan, noin yksi venttiili 20 neliömetriä kohden. On kuitenkin tärkeää, että jokaisessa makuuhuoneessa ja oleskelutilassa on vähintään yksi venttiili.
Paras sijoituspaikka on mahdollisimman korkealla, esimerkiksi ikkunan tai lämpöpatterin yläpuolella. Näin sisään tuleva ilma ehtii lämmetä ja sekoittua huoneilmaan ennen laskeutumistaan oleskelualueelle. Venttiili kannattaa sijoittaa huoneen takimmaiseen nurkkaan, riittävän kauas poistoilmaventtiilistä tai hormista. Lattianrajaan venttiiliä ei sen sijaan kannata asentaa, sillä kylmä ilma voi aiheuttaa vetoa ja epämukavuutta. Myös sohvan, sängyn tai muiden oleskelupaikkojen yläpuolelle sijoittamista on hyvä välttää.
1. Johda uutta ilmaa oleskelutiloihin eli makuu- ja olohuoneisiin korvausilmaventtiilien kautta.
2. Poista poistoilma niin kutsutuista likaisista tiloista kuten saunasta, pesuhuoneesta, keittiöstä ja vaatehuoneesta.
3. Jokaisessa huoneessa on vähintään 1 ilmanvaihtoventtiili, joka on tilan käyttötarkoituksesta riippuen joko korvaus- tai poistoilmaventtiili.
5. Varmista ilman kulkeutuminen likaisiin tiloihin siirtoilmareiteillä. Siirtoilmareitteinä toimivat oven alareunassa oleva rako tai siirtoilmasäleikkö. Jos yhtenäistä rakoa tai säleikköä ei ole, voit pitää oleskelutilan ovea ja likaisen tilan ovea hieman raollaan.
Sopiiko Velco-venttiili saunaan?
Automaattisesti ulkolämpötilan mukaan säätyvä Velco-korvausilmaventtiili sopii erinomaisesti myös saunaan. Toisin kuin käsisäätöinen venttiili, se ei unohdu kiinni vaan pitää saunan raikkaana. Automaattisesti säätyvän korvausilmaventtiilin avulla ilmanvaihto toimii saunassakin ympäri vuoden ilman, että siihen täytyy kiinnittää erityistä huomiota.
Korvausilmaventtiilin optimaalinen paikka noin 40–50 cm kiukaan kivipinnan yläpuolella, kiukaan sivulla. Kun korvausilmaventtiili sijoitetaan kiukaan yläpuolelle, kohoaa kiukaan lämmittämä ilma ylöspäin. Lattian rajaan korvausilmaventtiiliä ei kannata sijoittaa, sillä liian alas sijoitettuna venttiili kylmettää lattian ja etenkin talviaikaan lisää lämmitystarvetta lattialämmitteisessä tilassa.
Minkä paksuiseen seinään Velco korvausilmaventtiilin voi asentaa?
- Vähimmäisseinänpaksuus suodatinkehikon ja suodattimen kanssa asennettuna: 120 mm.
- Vähimmäisseinänpaksuus ilman suodatinkehikkoa ja suodatinta (pelkkä venttiili): 90 mm.
- Seinän maksimipaksuutta ei ole.Teleskooppimaisia asennusputkia voidaan jatkaa tarpeen mukaan.
Minkä kokoisen reikäsahan tarvitsen asennukseen?
Oikean kokoisen asennusreijän tekeminen on tärkeää, jotta seinäputket asettuvat tiiviisti läpivientiin.
- VT-80 = reikäsahan koko 85 mm
- VT-100 = reikäsahan koko 105 mm
- VT-125 = reikäsahan koko 130 mm
- VT-160 = reikäsahan koko 165 mm
Minkä kokoiseen tuuletusluukkuun Velco VTR voidaan asentaa?
Velco VTR vaatima asennussyvyys on 90 mm termostaatin liikeradan mukaan. Mikäli tuuletusluukku on syvyyssuunnassa tätä kapempi, voidaan siinä tarvittaessa käyttää korotuspaloja (15-30 mm), jolla voidaan nostaa venttiiliä luukun sisäpinnasta. Toinen vaihtoehto on käyttää manuaalista venttiiliä jolloin asennussyvyys on 50mm.
Velco VTR löytyy myös pienennettynä mallina, joka mahdollistaa asennuksen kapeaan tai puureunuksilla varustettuun luukkuun. Pienennetty venttiili on saatavana sekä VT-100 että VT-80 venttiilistä.
- VT-80 vakiokokoinen venttiilirunko on halkaisijaltaan 147mm. Pienennetty versio 93,5 mm
- VT-100 vakiokokoinen venttiilirunko on halkaisijaltaan 147mm. Pienennetty versio 110 mm.
Pitääkö läpivientiputki tiivistää seinään asennettaessa?
Jos asennusreikä on oikean kokoinen, venttiili asettuu tiiviisti läpivientireikään tiivisterenkaan avulla eikä erillinen tiivistys ole välttämätöntä. Sen sijaan ulkoritilän tiivistäminen on suositeltavaa, jotta sadevesi ja kosteus eivät pääse rakenteisiin.
Miten venttiili säädetään?
Uusi venttiili toimitetaan tehdasasetuksessa, jossa venttiililautanen sulkeutuu, kun lämpötila laskee alle -5 °C ja avautuu täysin, kun lämpötila nousee yli +10 °C. Tehdasasetuksen voi tarkistaa kääntämällä lautasta – venttiilistä kuuluva naksahdus vahvistaa oikean kohdan. Jatkuvan ilmanvaihdon varmistamiseksi venttiililautasta kierretään naksahduskohdasta vielä vähintään puoli kierrosta auki, eli vasemmalle. Tällöin venttiili ei enää sulkeudu ulkolämpötilan laskiessa, vaan jää vähintään 2 mm auki.
Haluttua minimiavausta voi säätää tarpeen mukaan. Esimerkiksi rakennuksissa, joissa ei ole koneellista poistoilmanvaihtoa, venttiililautanen suositellaan käännettäväksi naksahdusasennosta kokonainen kierros vasemmalle, jotta ilmanvaihto pysyy riittävänä.
Korvausilmaventtiili ja ilmalämpöpumppu?
Korvausilmaventtiili ja ilmalämpöpumppu täydentävät toisiaan, vaikka niiden tehtävät ovat erilaiset. Ilmalämpöpumppu ei korvaa ilmanvaihtoa, sillä se ei tuo sisään uutta ilmaa, vaan ainoastaan kierrättää sisäilmaa. Riittävä määrä korvausilmaventtiileitä varmistaa, että rakennukseen johdetaan hallitusti raikasta ulkoilmaa. Kun ulkoilma tulee sisään venttiilien kautta, ilmalämpöpumppu pystyy jakamaan ja tasaamaan lämpötilan tilassa entistä tehokkaammin.
Venttiilin voi sijoittaa ilmalämpöpumpun läheisyyteen, jolloin se hyödyntää suoraan sisään tulevaa raikasta ilmaa ja levittää sen tehokkaasti koko huonetilaan. On kuitenkin tärkeää varmistaa, ettei venttiili ole liian lähellä ilmalämpöpumpun lämpötilasensoria, sillä suora ilmavirta voi häiritä sensorin toimintaa ja heikentää sen säätötarkkuutta
Voinko toteuttaa tilan ilmanvaihdon pelkillä Velco-venttiileillä, jos tilassa ei ole hormia tai liesituuletinta?
Kyllä, tällaisessa tilassa ilmanvaihtoa voidaan parantaa asentamalla kaksi Velco-venttiiliä vastakkaisille seinille. Näin ilma pääsee kiertämään: toisesta venttiilistä se virtaa sisään ja toisesta ulos. On kuitenkin hyvä huomioida, että virtaussuunta voi vaihdella sääolosuhteiden mukaan. Lähtökohtaisesti tehokkain tapa toteuttaa poisto on kuitenkin katon läpi tehtävä poistokanava.
Saako teiltä asennuspalvelua?
Emme tarjoa omaa asennuspalvelua, mutta tuotteitamme asentavat laajasti LVI-alan urakoitsijat ja asennusliikkeet ympäri Suomen.
Minulla on kysymys tuotteen asentamisesta
Katso yhteystiedotOlitpa yksityisasiakas tai ammattilainen, autamme mielellämme kaikissa tuotteisiimme liittyvissä kysymyksissä. Meihin voit ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköpostitse.