Talvituulettaminen kertoo usein puutteellisesta ilmanvaihdosta

Kesällä moni tuulettaa asuntoa viilennyksen vuoksi. Jos ikkunaa joudutaan kuitenkin availemaan säännöllisesti myös talvella, on se usein merkki riittämättömästä ilmanvaihdosta. Ongelma on valitettavan yleinen etenkin 1960- ja 1970-luvulla rakennetuista painovoimaisen ja koneellisen poiston kohteissa, joissa korvausilmanvaihto on jätetty aikoinaan täysin huomioimatta. Vaikka ikkunatuuletus on toimiva keino tehostaa ilmanvaihtoa hetkellisesti, ei sillä voida korvata jatkuvaa korvausilman saantia.

Terveysilman teettämän kyselytutkimuksen mukaan joka kymmenes suomalainen kertoo tuulettavansa talvisin kotonaan useita kertoja päivässä. Alle 25-vuotiaiden ryhmässä aktiivituulettajia on kaksinkertainen määrä: 14 prosenttia pitää ikkunaa lähes jatkuvasti raollaan. Hövelimmin kyselyn mukaan talvella tuulettamiseen suhtautuvat kerrostalossa asuvat, joille lämmityskulut sisältyvät vastikkeisiin. Tiukimmin talvituuletusta välttelevät omakotiasujat, jotka näkevät sen vaikutukset nopeasti lämmityslaskussaan. Rivi- ja paritaloasujien suhtautuminen on lähempänä kerrostaloasujien toimintamallia.


Tunkkainen sisäilma johtuu usein puutteista ilmanvaihdossa. Kun kodin ilmanvaihto toimii kunnolla, ikkunan avaamiseen ei pitäisi tulla tarvetta kuin satunnaisesti, esimerkiksi ruoanlaiton yhteydessä aiheutuneen käryn takia. Kodin ilmanvaihto kannattaakin tarkistaa, jos kokee tarpeelliseksi pitää ikkunaa raollaan esimerkiksi hapettomalta tai tunkkaiselta tuntuvan sisäilman takia.

Raitista ilmaa sisään - käytettyä ulos


Ilmanvaihdon tavoite on yksinkertainen: sen avulla asuntoon saadaan raitista ilmaa sekä poistetaan sisätiloissa syntyneitä epäpuhtauksia ja kosteutta. Toimiva ilmanvaihto saadaan aikaan tuomalla riittävästi suodatettua, raitista ilmaa korvaus- tai tuloilmaventtiilien kautta makuu- ja olohuoneisiin. Käytetty ilma taas poistetaan poistoilmaventtiileiden kautta, jotka sijaitsevat keittiössä, WC- ja pesutiloissa sekä vaatehuoneissa. Kun korvausilmaventtiilit sijaitsevat eri tiloissa poistoilmaventtiilien kanssa, virtaa raitista ilmaa asunnon läpi.


Tiedätkö mistä makuuhuoneeseesi tulee raitista ilmaa?


Ilmanvaihdosta puhuttaessa hyvä testikysymys on, -tiedätkö mistä makuuhuoneeseesi tulee raitista ilmaa? Vastauksesta voi päätellä onko asunnossa toimiva ilmanvaihto. Jos makuuhuoneesta ei löydy toimivia, raitista ilmaa sisään kuljettavia venttiilejä joko seinästä, ikkunankarmista tai puisesta tuuletusluukusta, on ilmanvaihto puutteellista. Kun asunnossa ei ole toimivaa ilmanvaihtoa, seurauksena on usein ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu, joka aiheuttaa tunkkaisuuden tunnetta, väsymystä, keskittymiskyvyn puutetta sekä päänsärkyä.


Lähes joka kymmenes kyselyn vastaajista kertoi, että raitista ilmaa tulee venttiilien sijaan ikkunan, seinän ja lattian raoista. Rakenteiden välistä tulevaa ilmaa ei kuitenkaan tulisi koskaan sekoittaa ilmanvaihtoon. Rakenteiden kautta sisään tuleva ilma kuljettaa sisäilmaan haitallisia aineita maaperästä sekä rakennusmateriaaleista. Epäpuhtaan, mikrobeja, pölyjä ja haitta-aineita sisältämän ilman aiheuttavat oireet voivat olla  moninaisia kuten nuhaa, yskää, silmien ärsytysoireita, hengenahdistusta, pitkittyneitä infektioita tai astmaa. 


Mikäli asunnosta puuttuvat korvausilmaventtiilit tai niitä ei ole riittävästi, voidaan ilmanvaihtoa parantaa asentamalla riittävä määrä uusia korvausilmaventtiileitä. Uudet venttiilit on helppo asentaa seinälle tai puiseen tuuletusluukkuun.


Tutustu tästä Velco-korvausilmaventtiileihin

venttiili tuuletusluukkuun

Korvausilmaventtiilin voi asentaa myös puiseen tuuletusluukkuun

Tekijä Laura Hamppula 22. huhtikuuta 2026
Yleisin syy kesämökin kosteaan ilmaan ja hajuhaittoihin löytyy huonosta ilmanvaihdosta. Monissa mökeistä puuttuvat kokonaan raitista ilmaa sisään tuovat korvausilmaventtiilit. Puuttuvat korvausilmaventtiilit kannattaa asentaa nyt mökkeilykauden ollessa aluillaan.
9. maaliskuuta 2026
Kevätmessut saapuvat jälleen Helsingin Messukeskukseen 26.–29.3.2026! Tervetuloa osastollemme 6f70 tutustumaan Velco-korvausilmaventtiileihin, joilla ilmanvaihdon parantaminen onnistuu niin kotona kuin kesämökilläkin. Korvausilmaventtiili tuo raikasta ulkoilmaa sisälle hallitusti ja varmistaa, että ilmanvaihto toimii oikein. Riittävä korvausilma parantaa sisäilman laatua, lisää asumismukavuutta ja auttaa pitämään rakennuksen kunnossa. Osastoltamme löydät oikean ratkaisun oman kiinteistösi ilmanvaihdon parantamiseen. Messuosastollamme voit myös hankkia kevään vaihtosuodattimet, jotka pitävät ilman puhtaana siitepölystä, katupölystä ja muista epäpuhtauksista. Tule juttelemaan asiantuntijoidemme kanssa ilmanvaihdosta ja löytämään kotiisi sopiva ratkaisu. Luvassa on myös huikeita messutarjouksia, jotka ovat voimassa vain tapahtuman aikana. Lauantaina 28.3. klo 14.00–14.30 Velco Oy:n yritysmyyntipäällikkö Markus Mäkinen jakaa Pientalolavalla käytännön vinkkejä kodin ja mökin ilmanvaihdon parantamiseen. Nähdään messuilla!
23. helmikuuta 2026
Painovoimainen ilmanvaihto on yksinkertainen ja toimintavarma järjestelmä - mutta vain silloin kun se toimii suunnitellusti. Käytännössä monessa suomalaisessa asunnossa ilmanvaihto ei ole painovoimaista vaan tahatonta.
15. tammikuuta 2026
Suhteellisen pienillä asunnon ilmanvaihdon parannuksilla saavutetaan merkittävää hyötyä
18. marraskuuta 2025
Miksi korvausilmaventtiili voi jäädä auki pakkasella?
12. marraskuuta 2025
Olemme mukana Korjausrakentamisillassa 2025! Tapahtuma järjestetään Helsingin Katajanokalla, Wanhassa Satamassa 18.11. klo 15.30 – 19.45. Maksuton tapahtuma on suunnattu taloyhtiöiden hallituksille ja isännöitsijöille. Tilaisuudessa kuullaan asiantuntijaluentoja juridiikan ja tekniikan alalta sekä palkitaan vuoden taloyhtiöpuheenjohtaja ja vuoden taloyhtiöteko. Mukana myös yrityskumppaneiden messunäyttely. Tervetuloa tapaamaan meitä ja keskustelemaan siitä, miten Velco-korvausilmaratkaisuilla voidaan parantaa kiinteistön ilmanvaihtoa taloudellisesti ja energiatehokkaasti. tiistaina 18.11. klo 15.30 - 19.30 Wanha Satama, Pikku Satamakatu 3-5, Helsinki Katso tapahtuman tarkempi ohjelma ja ilmoittaudu mukaan. https://www.lyyti.fi/reg/korjausrakentamisilta2025
Lue lisää