Ilmanvaihdon laiminlyönti on riski sekä asukkaan että asunnon terveydelle

As. Oy Nuijatiellä parannettiin taloyhtiön omistaman vuokra-asunnon ilmanvaihtoa. Huoneistoon asennettiin remontin yhteydessä uudet korvausilmaventtiilit. Kohteeseen korjaussuunnitelman tehnyt Peter Suurla korostaa ilmanvaihdon merkitystä asukkaiden terveyden ja kiinteistön kunnon varmistamisessa. Hän peräänkuuluttaa entistä ennakoivampaa kiinteistönpitoa ja pikaista panostusta korjautoimenpiteisiin, jotta suomalainen rakennuskanta pysyisi terveenä.


– Ilmanvaihdolla on tärkeä tehtävä asumisterveyden varmistamisessa. Sen avulla ylläpidetään terveellinen sisäilma, tiivistää kiinteistöjen korjaustarpeiden parissa työskentelevä konsultti Peter Suurla. Hän kertoo törmänneensä uransa aikana liian monesti kohteisiin, joissa nämä toimintaperiaatteet eivät kuitenkaan toteudu. – Sanoisin, että ilmanvaihdon yleisimpiä ongelmia on kaksi. Ensimmäinen ongelmakohta liittyy ilmanvaihtokanavien huonoon ylläpitoon. Kanavia ei nuohota säännöllisesti ja ne päästetään likaantumaan huonoon kuntoon. Toinen merkittävä ongelma ovat puutteet asuntojen korvausilmanvaihdon mitoituksessa. Runsaasti ongelmia on etenkin 60-80-luvuilla rakennetuissa kohteissa, hän toteaa.

Ongelmista eivät kärsi ainoastaan asukkaat


Hyvin toimiva ilmanvaihto tuo raitista ja suodatettua ilmaa oleskelutiloihin ja kuljettaa sisällä syntyvän kosteuden ja epäpuhtaudet ulos. Jotta ilmanvaihto toimisi, tulisi painovoimaisella sekä koneellisella poistoilmanvaihdolla varustetuissa kiinteistöissa asunnon makuu- ja oleskeluhuoneista löytyä raitista ilmaa sisään kuljettavat korvausilmaventtiilit. Poistoilmailmaventtiilien paikka puolestaan on tiloissa, joissa epäpuhtauksia pääasiassa syntyy, kuten keittiössä, WC:ssä, pesu- ja kylpyhuoneessa. Kun korvausilmaventtiilit sijaitsevat eri tiloissa poistoilmaventtiilien kanssa, virtaa raitista ilmaa asunnon läpi.


Puuttuvat korvausilmaventtiilit voi usein aistia tunkkaisena ja hapettomalta tuntuvana ilmana. – Kun asunnon ilma ei pääse vaihtumaan, nousee ilmassa olevan hiilidioksidin osamäärä. Moni muistaa varmasti saman ilmiön omilta kouluvuosiltaan, kun luokkahuoneessa ilma muuttui vähitellen raskaaksi hengittää ja aiheutti väsyneen olon. Sama tapahtuu asuinhuoneistossa, kun uutta happipitoista ilmaa ei pääse virtaamaan sisään korvausilmaventtiilien kautta. Erityisen vakavina Suurla kokee ilmanvaihdon puutteet etenkin niissä kiinteistöissä, joihin on asennettu koneellinen poistoilmanvaihto mutta korvausilmakanavat loistavat poissaolollaan. – Olen joskus nähnyt jopa postiluukun läpättävän alipaineen voimasta, kun poisto koettaa repiä ilmaa sen kautta sisään, hän kauhistelee.


Asukkaan kokemiksi puutteellisen ilmanvaihdon merkeiksi Suurla mainitsee myös asunnossa ilmenevät haju-rasitteet. Esimerkiksi naapurista kulkeutuvat ruuankäryt kielivät siitä, että ilmanvaihto ei toimi kuten sen pitäisi. Epämiellyttäviä hajuja saattaa kulkeutua sisäilmaan myös kiinteistön rakenteista asti. 

– Ongelma voi olla hyvinkin vakava riippuen siitä mitä materiaaleja rakenteissa on aikanaan käytetty. Kun sisäilmaan pääsee kulkeutumaan terveydelle haitallisia aineita, voivat seuraukset olla vakaviakin, Suurla painottaa.



Asukkaalle aiheutuvien terveysriskien lisäksi puutteellinen ilmanvaihto altistaa myös kiinteistön vaurioille. Kosteutta syntyy jatkuvasti esimerkiksi ruoanlaitoista, pyykkien kuivatuksesta ja suihkusta. Kun ilmanvaihto ei poista kosteutta, voi rakenteisiin tiivistyvä kosteus alkaa aiheuttamaan kosteusvaurioita. Liiallinen kosteus luo myös suotuisat kasvuolosuhteet mikrobikasvustoille. – Tälläisiä kohteita on valitettavasti tullut nähtyä paljon. Suomessa korjausrakentamiseen tulisi mielestäni panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Suunnitelmallinen ja korjaustarpeita ennakoiva kiinteistöjen ylläpito vähentäisi kustannuksia myös pitkällä tähtäimellä, sillä mitä enemmän korjaaminen venyy sitä kalliimmaksi se lopulta käy.

Ilmanvaihto kuntoon kerralla

Korvausilmanvaihdon puutteet on kuitenkin mahdollista korjata kuntoon helposti. Näin tehtiin myös As. Oy Nuijatiellä, jossa suoritettiin remontti yhtiön omistamaan vuokra-asuntoon. Remontin yhteydessä ilmanvaihdon toimintaa päädyttiin parantamaan asentamalla kohteeseen uudet Velco-korvausilmaventtiilit. 


Asunnon ikkunoista löytyivät ennestään karmiventtiilit, mutta ne eivät riittäneet toteuttamaan toimivaa ilmanvaihtoa.  Kohteessa konsultointia tehnyt Suurla suhtautuukin lähtökohtaisesti varauksella ikkunaan asennettavien karmiventtiilien toimintaan. – Ilmanvaihdon suunnittelun tulisi aina lähteä siitä, että se on hyvin suunniteltua ja tarkoituksen mukaista. Karmiventtiileillä ei mielestäni voida varmistua ilmanvaihdon mitoituksen riittävyydestä. Niiden ilmamäärät eivät ole riittävät, niihin ei saada tehokasta äänenvaimennusta eivätkä niihin saatavat suodattimet riitä takaamaan puhdasta sisäilmaa. – Jos ilmanvaihtoa lähdetään parantamaan, niin suositukseni olisi tehdä se kerralla kunnolla, hän toteaa.


Korvausilmaventtiileinä Suurla suosii automaattisesti termostaatilla ulkolämpötilan mukaan säätyviä malleja. – Monesti taloyhtiön asukkailla ei ole tuntemusta ilmanvaihdon toimintamekanismeista, joten olisi vaarallista olettaa, että ilmanvaihdon säätäminen olisi itse asukkaan vastuulla. Kun venttiili säätyy itse termostaatilla, ei asukkaan tarvitse huolehtia sen toiminnasta.

Ilmanvaihtoa parannettiin Velco-venttiileillä – myös äänenvaimennus huomioitiin


As. Oy Nuijatien asuntoon asennettiin ulkolämpötilan mukaan säätyvät Velco-korvausilmaventtiilit. Venttiilin valintaan vaikutti etenkin asunnon sijainti katutasossa ja vilkkaasti liikennöidyn tien läheisyydessä. Velco-korvausilmaventtiilien oheen oli saatavissa erilaisia äänenvaimennusratkaisuja, joilla pystyttiin torjumaan venttiilikanavan läpi asuntoon kantautuvia ääniä.


Myös tehokas suodatus on osoittautunut tarpeelliseksi runsaasti liikennöidyllä taajama-alueella. Se on estänyt liikenteen päästöjen, siitepölyn ja muiden epäpuhtauksien kulkeutumisen sisäilmaan. Velco-korvausilmaventtiilien 3M Filtrete™-materiaalista valmistetun suodattimen poikkeuksellinen teho perustuu sähköiseen varaukseen, joka vetää tehokkaasti epäpuhtaudet magneetin tavoin puoleensa. Asunnossa tarkastuskierroksella ollut taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja hämmästeleekin puolivuotta käytössä olleeseen suodattimeen kertynyttä likaa. – Kauhea ajatella, että ilman suodatinta tämä kaikki päätyisi asukkaan keuhkoihin, hän toteaa.


Tekijä Laura Hamppula 22. huhtikuuta 2026
Yleisin syy kesämökin kosteaan ilmaan ja hajuhaittoihin löytyy huonosta ilmanvaihdosta. Monissa mökeistä puuttuvat kokonaan raitista ilmaa sisään tuovat korvausilmaventtiilit. Puuttuvat korvausilmaventtiilit kannattaa asentaa nyt mökkeilykauden ollessa aluillaan.
9. maaliskuuta 2026
Kevätmessut saapuvat jälleen Helsingin Messukeskukseen 26.–29.3.2026! Tervetuloa osastollemme 6f70 tutustumaan Velco-korvausilmaventtiileihin, joilla ilmanvaihdon parantaminen onnistuu niin kotona kuin kesämökilläkin. Korvausilmaventtiili tuo raikasta ulkoilmaa sisälle hallitusti ja varmistaa, että ilmanvaihto toimii oikein. Riittävä korvausilma parantaa sisäilman laatua, lisää asumismukavuutta ja auttaa pitämään rakennuksen kunnossa. Osastoltamme löydät oikean ratkaisun oman kiinteistösi ilmanvaihdon parantamiseen. Messuosastollamme voit myös hankkia kevään vaihtosuodattimet, jotka pitävät ilman puhtaana siitepölystä, katupölystä ja muista epäpuhtauksista. Tule juttelemaan asiantuntijoidemme kanssa ilmanvaihdosta ja löytämään kotiisi sopiva ratkaisu. Luvassa on myös huikeita messutarjouksia, jotka ovat voimassa vain tapahtuman aikana. Lauantaina 28.3. klo 14.00–14.30 Velco Oy:n yritysmyyntipäällikkö Markus Mäkinen jakaa Pientalolavalla käytännön vinkkejä kodin ja mökin ilmanvaihdon parantamiseen. Nähdään messuilla!
23. helmikuuta 2026
Painovoimainen ilmanvaihto on yksinkertainen ja toimintavarma järjestelmä - mutta vain silloin kun se toimii suunnitellusti. Käytännössä monessa suomalaisessa asunnossa ilmanvaihto ei ole painovoimaista vaan tahatonta.
15. tammikuuta 2026
Suhteellisen pienillä asunnon ilmanvaihdon parannuksilla saavutetaan merkittävää hyötyä
18. marraskuuta 2025
Miksi korvausilmaventtiili voi jäädä auki pakkasella?
12. marraskuuta 2025
Olemme mukana Korjausrakentamisillassa 2025! Tapahtuma järjestetään Helsingin Katajanokalla, Wanhassa Satamassa 18.11. klo 15.30 – 19.45. Maksuton tapahtuma on suunnattu taloyhtiöiden hallituksille ja isännöitsijöille. Tilaisuudessa kuullaan asiantuntijaluentoja juridiikan ja tekniikan alalta sekä palkitaan vuoden taloyhtiöpuheenjohtaja ja vuoden taloyhtiöteko. Mukana myös yrityskumppaneiden messunäyttely. Tervetuloa tapaamaan meitä ja keskustelemaan siitä, miten Velco-korvausilmaratkaisuilla voidaan parantaa kiinteistön ilmanvaihtoa taloudellisesti ja energiatehokkaasti. tiistaina 18.11. klo 15.30 - 19.30 Wanha Satama, Pikku Satamakatu 3-5, Helsinki Katso tapahtuman tarkempi ohjelma ja ilmoittaudu mukaan. https://www.lyyti.fi/reg/korjausrakentamisilta2025
Lue lisää